Tunnetiloja heti ekaksi selvittelen tähän alkuun. 
Se tunne kun haluan muuttua, haluan meikata enemmän, värjätä mustat hiukset, käyttää mustia vaatteita, olla 5kg alipainoinen ja todella lihaksikas. 
Se tunne kun haluan rakastua, haluan jonkun jolle kertoa kaiken,  mutta tiedän etten saa sellaista varmaan vuoteen jollen vuosiin. 

Olen menettänyt sen ainoan jota rakastin.
Nyt se on poissa, mä oon yksin tässä.
Liikaa kaipaan sitä, pelkään tulevaisuutta.
rakastin sua, rakastan sua, tule takaisin.

Okei tuo oli vain alkua, mutta haluisin selventää teille pari seikkaa. Lopetan kirjakielen käytön nyt se häiritsee. kirjotin kirjakieltä, koska en tiedä :D mutta pääasiaani siis nyt:
te kaikki luulette varmasti, että oon surullinen ja yksinäinen, suoraan sanoen forever alone.
en oo ihan, mulla on paljon kavereita ja hymyilen aina, vaikka oisin päättäny, että tänää näytän
ihmisille, että oon oikeesti surullinen, mut silti en koskaan pysty olla hymyilemättä, vaikka ei
hymyilyttäis. on mulla myös ex poikaystäviä ja ex säätöjä, mutta ei ole toiminut ei.. 

Moikkamoi! En tiedä, onko mulla yhtäkään lukijaa, mutta ei se ole blogin pitämisen pääasia. Kunhan vain saan pään kopperoni typö tyhjäksi. Ajattelin paljastaa itsestäni pari asiaa nyt. Minun elämässäni on taas ollut yhtä vatkausta samasta kamalasta asiasta. Haluaisin sellaisen ystävän kenenkanssa on helppo puhua jos sattuu ja on kiva puhua syvällisiä ilman, että täytyy pelätä, että joku saa tietää tai muuta vastaavaa. Olen tosi iloinen jos pääsen ulkomaille syksyllä/talvella. En tiedä vielä minne. ASIASTA TOISEEN En valehtele blogissani sanon asiat suoraan ja ilmaisevasti. Voin myöntää, että olen tupakoinut, mutta en tee sitä enään. Myönnän, että ulkonäköni on omasta mielestäni 8. Myönnän, että rakastan perhettäni. Myönnän, että olen valehdellut perheelleni. Myönnän, että en rakasta kaikkia ystäviäni. Myönnän, että mietin minun kavereistani välillä pahaa ja hermostun heihin. 
- KUKAAN EI OLE TÄYDELLINEN. Tein laulun/runon ajattelin julkaista sen teille. 

                   Sytytit minut
moni miettii itsemurhaa, mutta aivan turhaa. 
ei kenenkään kuulu lähteä, itsemurhan keinoin.
miks pitää riidellä, miks pitää aikasin muiden lähteä?
miks toiset satuttaa toisiaan, miks kaikki on kallellaan?

on fyysisii ongelmii ja henkistä masennusta
liikaa stressii ja kuolemantuottamusta
toiset saa tietää, et muuttaa yksin keskelle ei mitääh
hullut jo ovella, lapiot olalla.

ei kukaa saa yrittää kestävänsä kaikkea
joskus sitä romahtaa, tietämättänsä
kokenut sen kaiken oon, kaikki edes viel
jättäkää viattomat rauhaa ja hakekaa hoitoo

irtisanoudun kirjakielestä!
siinä se runo/laulu. ite laulelen sitä täällä kotosalla aina kun on tylsää. mun ehdoton ykköshitti on 
call me maybe! emmätiiä se vaa on niiin ihana ;-) sitä on rento kuunnella. laittaa höllärit jalkaa ja topin päälle
ja nilkkasukat sit tanssii mukana, niin tosi hyvä on. Päivän asuun kuului tänään: (kuvat netistä)

mustat korkokengät, saman tyyliset kun nuo ihanuudet tuossa keskellä

farkkushortsit, valkonen toppi ja sen päällä vähän löysä hupparin tapainen pitkähihainen
farkkushortsit oli mustat, toppi oli valkonen, ''huppari'' oli musta jossa luki pinkillä ''call me maybe'' 

sit oli musta kangaskassi jossa luki pinkillä ''call me maybe''

hiukset oli kutakuinki näin. mullahan on siis blondit hiukset, tosi pitkät
kerroksittain leikatut. 


MINÄ OLEN/MINULLA ON
- pitkät blondit kerroksittain leikatut hiukset
- olen 168 - 170 cm pitkä (en ole aivan varma)
- olen 15 - 17 vuotias (en sano suoraan minkä ikäinen, joten laitoin näin)
- painan 50 kg, olen siro ja hoikka. 
- minulla on ihan tarpeeksi isot rinnat
- meikkaamiseen minulla kestää 10 - 30 min
- laitan ripsaria, kosteusvoidetta, meikkivoidetta hieman ja aurinkopuuteria + kulmakynää!
- viimeistelen meikkini niin, että otan sellaisen sivellin jutun ja huiskin naamaani
niin meikkivoidetta ja aurinkopuuteria on vielä vähemmän. pyyhin alaripsien alla olevat ripsarit pumpulipuikolla
- minulle usein sanotaan, että olen luonnon kaunis.

on vielä vähemmän

Moikka. Ajattelin perustaa blogin ja jakaa elämäni muille ihmisille anonyyminä. Eli siis blogin kuvauksessa lukee tietoja, en jaksa kaikkia tässä selittää uudestaan, mutta pari asiaa vielä haluan toistaa en paljasta tietojani. Minulla on pieni perhe, jota en välttämättä rakasta tarpeeksi. Rakastan siskoani todella todella paljon, mutta pelkään häntä välillä paljon ja pelkään, että hän tekee itselleen jotain. Pelkään itseäni, pelkään olla kotona yksin. Voitte pitää minua hulluna, ette ole ainoita minäkin välillä ajattelen, että olisin hullu, mutta tosiasiassa minä en ole hullu. Minä vain pelkään asioita, teen virheitä, ihan niinkuin kaikki muutkin ihmiset. Tiedän etten ole täydellinen, eikä minusta koskaan sellaista voisi tullakkaan. Pidän ulkonäköäni ihan normaalina, en mitenkään erikoisen kauniina. Voisin laihuttaa jonkun 10 kiloa, vaikka olenkin ihan normaali painoinen, mutta silti haluaisin olla ihanan laiha, mutta minä olen jytky, lihaksikas, jaksan kantaa painavia tavaroita. Luonteeni on ihan menevä, mutta olen aina ajatellut että voisin muuttaa sitä hieman, rauhallisemmaksi ja hiljaisemmaksi. Olen rakastunut erääseen ystävääni, hän ajattelee, että olen vain hieman ihastunut, mutta sisimmässäni olen rakastunut. Kerron hänelle kaiken, mutta en usko, että hän minulle, tai sitten jätkien elämässä ei vaan tapahdu paljon. Paljastan itsestäni silti nyt viimein pari asiaa, olen tyttö, en ole aikuinen, minulla menee vielä vuosia, että täytän 18 vuotta.  En polta, vaikka olen polttanut joskus, mutta silloinkin poskeen, joskus isossa ärsytyksessä henkeen. Jotkut ajattelevat, että se on tupkan tuhlausta, mutta minä olen sitä mieltä, että jokainen tekee mitä haluaa ja miten haluaa, mutta en tietenkään tykkää esim jos ystäväni polttavat tai siskoni polttaa? Sanon heille asiasta, mutta en valita jatkuvasti ja kiellä heitä tekemästä sitä. En juo, vaikka olen välillä juonut, en ole absolutisti, mutta en minä mitään kännejä halua joka viikko vetää, enkä edes kerran kuussa. Kerran vuodessa olisi ihana olla ihan humalassa, mutta en halua. En halua sortua väärille reiteille, haluan elää elämääni, vaikka olen huono koulussa, mutta se liittyy siihen, että perhe asiani menevät päin mäntyjä metsiä. Lopetan tämän kirjoituksen nyt. Voisin joskus tehdä videopostauksen, mutta en tietenkään näyttäisi naamaani, vaan osottaisin, vaikka puskaa ulkona. Voin tehdä kysymyspostauksenkin, mutta vasta vähän ajan kuluttua. Ajattelette varmaan, että olen omissa oloissani viettävä teini, mutta en vietän aikaani ulkona kavereiden seurassa ja olen ihan normaali teini, nauran kun naurattaa, hymyilen kun hymyilyttää ja teen asioita hetken mielijohteesta :D! kiitosmoi.